Kennel Dimolin - suomenlapinkoirat


Fysioterapia & eläinrfysioterapia - Eini Kipinoinen


Tervetuloa Kennel Dimolin sivuille!

Suomenlapinkoiraharrastusta vuodesta 1990, koirien lempipaikkakunnalla, Luumäellä

Kennelnimeni Dimolin tulee kolmen ensimmäisen suomenlapinkoirani kutsumanimistä: Dino, Mose ja Lila.

Kävin kasvattajan perus- ja jatkokurssit 90-luvun alkupuolella, samoin TOKO-koulutus- ja liikkeenohjaajakurssit. Olen Kennelliiton virallistama TM-merkitsijä. 2000-luvun alussa suoritin jalostusneuvojan perus- ja jatkokurssin. 2010 kävin koetoimitsijakurssin ja 2011 suoritin luonnetestikoetoimitsijakurssin. Olen toiminut aktiivisesti rotujärjestössämme, Lappalaiskoirat ry:ssä, mm. jalostustoimikunnan jäsenenä, hallituksen jäsenenä ja yhdistyksen puheenjohtajana.

Kasvatan kotikennelissäni pienimuotoisesti suomenlapinkoiria.Pennut varttuvat perheen parissa saaden kuitenkin riittävästi omaa rauhaa. Pennut tottuvat ennen luovutusikää myös perheemme muihin koiriin.

Tärkeimpinä asioina kasvatustyössäni pidän koiran terveyttä, luonnetta ja kestävää rakennetta, että se rakenteensa puolesta pystyisi edelleen vaativaan poronpaimennustyöhön. Luonteeltaan suomenlapinkoiraihanteeni on avoin, ihmisrakas, ei liian miellyttämisenhaluinen vaan sopivan itsenäinen, sosiaalinen, oppimis- ja yhteistyöhaluinen ja -kykyinen, hyvän itsetunnon omaava suomenlapinkoira, josta tarpeen tullen löytyy kovuuttakin, nallemaisen ulkoisen olemuksen sisältä. Sukupuolileima tulee olla selvä. Kaiken kukkuraksi, jos ulkomuoto oikeuttaa näyttelymenestykseen, kyllähän se mieltä lämmittää.

Mielestäni suomenlapinkoira on ihmisen koira, ja sitä se itsekin haluaa olla.

Suomen Kennelliitto on myöntänyt Vuolasvirta-palkinnon, Dimolin kennelin erittäin ansiokkaasta suomenlapinkoiran kasvatustyöstä, 25.08.2011.

- Eini Kipinoinen -

 

Kuvien kopiointi sivuiltani ilman lupaa on kielletty



        

Kennel Dimolin
Eini Kipinoinen
Koivukuja 2
54500 Taavetti
040 521 8268
fysiodimolin@gmail.com